LrSS:n squash-mestaruuskilpailut 28.11.2009 Huhtiniemessä
Neljä finaalipäivään selvinnyttä pelaajaa ratkaisivat, kuka on Lappeenrannan Squash-
Seuran mestari vuonna 2009. Viime vuoden mestari Tommi Naakka joutui vetäytymään
viime tingassa polven vanhan lasketteluvamman alettua vihoittelemaan sulkapallossa.
Naakan mukaan squash on paljon fyysisempää kuin sulkapallo – varsinkin sulkapallon nelinpeli, eikä hän uskaltanut ottaa riskiä.
Mestaruudesta pelasivat Lasse Hartikainen, Teppo Karttunen, Kimmo Klemola ja Jarmo Lipiäinen. Kaikki pelasivat kaikkia vastaan eli otteluita pelattiin kuusi kappaletta. Ottelut pelattiin uudella PARS 11 -pistelaskusysteemillä, jossa jokaisesta pelatusta pallosta saa pisteen. Tilanteessa 10–10 ottelua jatketaan kunnes toinen pelaaja saa kahden pisteen eron.
Ensimmäisessä ottelussa paremmin tenniksen kilpakentiltä tuttu ja vasta viime aikoina squashiin panostanut Lasse ”Becker” Hartikainen voitti helpohkosti squashin pariin pitkän tauon jälkeen palanneen Teppo Karttusen. Ottelu Hartikaiselle 3–0 (11–3, 11–5,11–4).
Toisessa ottelussa kohtasivat Kimmo Klemola ja Jarmo Lipiäinen, jotka pelasivat
kilpasquashia jo 1980–1990-luvuilla. Ensimmäinen erä meni helposti Klemolalle. Kaksi viimeistä erää Klemola voitti pienimmällä mahdollisella marginaalilla. Kolmannessa erässä Lipiäisellä oli jopa kolme eräpalloa. Kolmannessa eräpallossaan tilanteessa 11–10 Lipiäinen löi taidokkaan millintarkan rystyhyökkäysboastin, johon Klemola juuri ja juuri ehti ja onnistui vielä poikkikentän vastadropissaan, johon Lipiäinen ei enää kyennyt vastaamaan. Kaksi seuraavaa pistettä menivät Klemolalle ja koko ottelu Klemolalle 3–0
(11–3, 11–9, 13–11).
Parhaan ottelunsa Karttunen pelasi Lipiäistä vastaan pitäen tätä tiukoilla kaksi
ensimmäistä erää. Kolmannen eränkin alussa Karttunen johti, mutta lopulta Lipiäinen
meni menojaan ja voitti ottelun 3–0 (11–7, 11–7, 11–3).
Neljännessä ottelussa Klemola voitti Hartikaisen ensimmäisessä erässä selvin numeroin.Toisessa erässä Hartikainen siirtyi tarkalla pelillään jo 6–2-johtoon, mutta hävisi lopulta erän niukasti. Kolmas erä oli jälleen tasainen, mutta Klemola piti Hartikaisen turvallisesti takanaan. Ottelu Klemolalle 3–0 (11–3, 11–8, 11–7).
Klemolan ja Karttusen ottelussa Karttunen väläytti muutaman kerran tarkalla
tappolyönnillään, mutta lopulta Klemolalle varsin selvänumeroinen voitto 3–0
(11–4, 11–0, 11–5).
Viimeinen ottelu Hartikaisen ja Lipiäisen välillä ratkaisi kakkos- ja kolmossijan.
Molemmat pelasivat täydellä henkisellä ja fyysisellä latauksella. Ottelusta muodostui
tasokas, kiivas ja tasainen. Pitkät pallorallit, hienot hyökkäyslyönnit ja uskomattomat
ajokoiramaiset pelastukset seurasivat toisiaan – kuten myös voimasanat. Tuomarikaan ei tässä ottelussa päässyt helpolla. Esimerkiksi viidennen erän alussa Hartikainen ei ollutalkuunkaan tyytyväinen tuomarin tulkintaan squashin kaksinpelin kansainvälisten
sääntöjen pykälästä 13.1.2. Metafyysisyyden rajalta noussut Lipiäinen voitti lopulta tunnin tiukan kamppailun jälkeen ensimmäisellä ottelupallollaan viidennen erän 11–9 ja koko ottelun 3–2 (13–11, 8–11, 11–9, 7–11, 11–9). Vaikka Hartikainen hävisi ottelun, voitti hän enemmän pisteitä (50–51).
Lopulliset tulokset:
1. Kimmo Klemola
2. Jarmo Lipiäinen
3. Lasse Hartikainen
4. Teppo Karttunen

Lasse Hartikainen ja Jarmo Lipiäinen valmiina aloittamaan kolmannen erän erätilanteessa 1–1. Tällä kertaa Tieteen Kuvalehden artikkeli ”Punainen on voittajan väri” vuodelta 2005 oli väärässä
|


puheenjohtaja
Kimmo Klemola
varapuheenjohtaja
Kari Hukkanen
sihteeri
Tommi Naakka
taloudenhoitaja
Matti Karvonen
johtokunta
Jarmo Lipiäinen, Mika Näykki, Kari Hukkanen Tommi Naakka, Matti Karvonen,
Susanna Lautala-Näykki
yhteystiedot
Lappeenrannan Squash-Seura ry
Pelitie 36 53810 Lappeenranta
tommi.naakka (at) liikuntakeskus.com
kimmo.klemola (at) lut.fi
|